Sisältöön »
 
 

Yritysten jätteiden vastaanotto LHJ:n jätekeskuksissa ja jäteasemilla

Uudet jätehuollon käytännöt voimaan vuoden 2020 alusta alkaen

Uudistunut jätelaki tuo tullessaan uusia käytäntöjä yrityksille. Uudistuksen myötä jätteen haltijan on etsittävä Materiaalitori.fi-tietoalustan avulla jätteelleen markkinaehtoista jätehuoltopalvelua, jos sitä ei ole löytynyt palvelun ulkopuolelta. Mikäli palvelua ei ole saatavilla, voi kunnan jätelaitokselta pyytää  kunnan toissijaista jätehuoltopalvelua Materiaalitorin kautta. Jätteen haltija voi pyytää toissijaista  jätehuoltopalvelua suoraan kunnan jätelaitokselta, jos sitä tarvitaan alle 2 000 euron arvosta vuodessa,

Ennen vuoden vaihdetta 2020 tehdyt TSV-sopimukset LHJ:n kanssa ovat voimassa sopimuskauden loppuun asti. Sopimuskauden ja vielä vuoden 2019 aikana ei tarvitse käyttää materiaalitori.fi käytäntöä.

Kunnan ensisijainen vastuu on järjestää asumisessa syntyvän jätteen sekä kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän yhdyskuntajätteen jätehuolto. Kunnalla on lisäksi vaarallisen jätteen vastaanottoon ja käsittelyyn liittyviä vastuita. Kunta on myös velvollinen järjestämään jätehuollon toissijaisesti muulle jätteelle, kuten vaikkapa yritysten jätteelle, seuraavassa tapauksessa: jos jätteen haltija tätä pyytää yksityisen palveluntarjonnan puutteen vuoksi ja jos jäte laadultaan ja määrältään soveltuu kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi kunnan jätehuoltojärjestelmässä.

Lisätietoja:

www.materiaalitori.fi

www.motiva.fi/materiaalitori

 

Jätehaku

Jäteluetteloon on kerätty tyypillisimpiä kodin esineitä ja asioita. Haku tarjoaa vaihtoehdoksi kaikki jätteet, joiden nimessä on sama sana.

 

 

 

Aukioloajat

Kiimassuon jätekeskus | 7-187-18

Hallavaaran jätekeskus | 10-1810-18

Akaan jäteasema | 10-1810-18

Huittisten jäteasema | 12-18suljettu

Loimaan jäteasema | 10-1810-18

Punkalaitumen jäteasema | suljettu12-18

Sastamalan jäteasema | 11-1811-18

Someron jäteasema | 12-18suljettu

Urjalan jäteasema | suljettu10-18

 
 
login Synergia Foxy