Sisältöön »
 
 

Uutiset

26.02.2021

Biojätteen keräysvelvollisuus laajentumassa – LHJ askeleen edellä muutoksessa

Biojätteen keräysvelvollisuus laajentumassa – LHJ askeleen edellä muutoksessa


Jätelain uudistus on tulossa eduskunnan käsittelyyn alkuvuodesta 2021. Laki tuo muutoksia kotitalouksien jätehuoltoon. Niille on tarvetta, sillä EU asettaa jäsenmailleen tavoitteet kierrätysasteen nostamiseksi vuonna 2025 ensin 55 ja vuoden 2030 mennessä 60 prosenttiin.

”Lakimuutoksen myötä biojätteen kerääminen on laajenemassa vuonna 2024 myös kaikkiin omakotitaloihin, jotka sijaitsevat yli 10 000 asukkaan taajamissa. Muutos on iso, mutta ymmärrettävä, sillä kotitalouksista kerättävästä sekajätteestä noin kolmannes on biojätettä.

Jotta biojätteen keräysvelvollisuuden laajentuminen ei tule yllätyksenä asiakkaillemme, aloitimme viime vuonna Biokimppa-kampanjan. Kampanjan yhtenä tarkoituksena oli saada biojätekeräykseen mukaan lisää omakotikiinteistöjä sekä kerätä tietoa ja kokemuksia talteen. Olemme paremmin valmiina vuoteen 2024, jolloin keräystä tehdään tehokkaasti kuntien vastuulla ja siten alueellamme LHJ:n järjestämänä.

Kampanja on ylittänyt kaikki odotuksemme ja mukaan on lähtenyt jo yli 100 omakotitaloa – joko yksin tai yhdessä naapurien kanssa. LHJ.fi/biokimppa -sivustolta löytyy kattavasti tietoa biojätteen keräyksen aloittamisesta.”

– palvelupäällikkö Anne Sjöberg

 

Kiertokaveri

Kiertokaveri jätehakuun on kerätty erilaisia arjen esineitä ja asioita. Haku tarjoaa vaihtoehdoksi kaikki jätteet, joiden nimessä on sama sana.

 

 

 

Sekajätteestä tehdään
energiaa ja sähköä

 


 

Aukioloajat

Kiimassuon jätekeskus | 7-187-18

Hallavaaran jätekeskus | 10-1810-18

Akaan jäteasema | 10-1810-18

Huittisten jäteasema | suljettu12-18

Loimaan jäteasema | 10-188-16

Punkalaitumen jäteasema | 12-18suljettu

Sastamalan jäteasema | 11-1811-18

Someron jäteasema | suljettu12-18

Urjalan jäteasema | 10-18suljettu

 
 
login Synergia Foxy