Sisältöön »
 
 

Uutiset

 
Yhdyskuntajätteen käsittelyhinta laskee toisena vuonna peräkkäin

18.12.2020

Yhdyskuntajätteen käsittelyhinta laskee toisena vuonna peräkkäin


Vuoden 2019 päätteeksi toteutunut osakkuus Westenergy Oy:n voimalaitoksessa mahdollistaa Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:lle yhdyskuntajätteen käsittelyhinnan laskemisen toisena vuonna peräkkäin. Arvonlisäveroton hinta laskee 5 euroa tonnilta. Vuodelle 2020 hintaa laskettiin 2 euroa. Ilman merkittäviä muutoksia toimintaympäristössä käsittelyhintaa on mahdollista laskea edelleen tulevaisuudessa.

LHJ:lle on tärkeää pystyä tarjoamaan alueen jätehuollon palvelut ympäristöystävällisesti ja kustannustehokkaasti, kertoo toimitusjohtaja Immo Sundholm

- Jätteen käsittelyn tehostaminen on tärkeä keino saavuttaa alueella edulliset jätehuollon kustannukset asukkaille.

Jätteen kuljetus muodostaa merkittävän osan kotitalouksille syntyvistä kustannuksista. Nykyisessä kiinteistön haltijan järjestämässä kuljetusjärjestelmässä jätehuoltoyhtiöllä ei ole näihin mahdollisuutta vaikuttaa

- Toivomme, että käsittelyhinnan lasku siirtyisi myös kotitalouksien jäteastioiden tyhjennyshintoihin, Sundholm jatkaa.

Jätehuollon muut maksut pysyivät pääosin ennallaan. Muun muassa biojätteen erilliskeräyksen maksut sekä pienerien vastaanottohinnat pysyivät ennallaan. Myöskään jätehuollon perusmaksuun ei tehty muutoksia.

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n alueen jätetaksa on hyväksytty jätelautakunnassa 17.12.2020. Vahvistetun taksan mukaiset hinnat on päivitetty LHJ:n hinnastoon. Vuoden 2021 hinnastot on lisätty verkkosivujen hinnasto osaan.



 
 
login Synergia Foxy